kuinka se meneekin näin..

Kuinka paljon ihmistä voi sattua. Pieni sana, pieni teko...
Oon sekasin, mun keho on sekasin. Mun on vaan pakko päästä karkuun tätä. En jaksa tällästä. Kuinka helppoo oiskaan vaan luovuttaa kaiken suhteen. Kertoo jollekkin kaikki mutta enhän mä voi en mää voi aiheuttaa kellekkään sitä tuskaa mitä ite kannan. Jos kertoisin en kuitenkaan pystyis kaikkee kertoo eli lieventäisin niitä asioita. Tai jättäisin kertomatta.

Ei tässä enää oo mitää järkee. Mun on  muuten hyvä olla mut silti muhun sattuu. En jaksais käydä koulua oon koko ajan kipeempi ja kipeempi. Silti sinnittelen. En jaksa kohta edes yrittää. Kun ikinä ei saa mitään hyvää aikaseks.

Kuinka hyvin tunnen itseni. Kuinka hyvin muistan kaiken sen mitä olen kokenut. Kuinka hyvin tiedän mikä mulla on.
En tunne enään itseäni. Olin viellä silloin joskus onnellinen. Mulla oli hyvä perhe kaikesta huolimatta, En tiennyt vielä miten elämä voi jättää jonkun tähän tilaan. En tiennyt että vielä joskus haluan vain pois.
En muista miltä se tuntui kun ainut mitä pelkäsi oli että menettää perheensä tai että jää kiinni keksin varastamisesta. En muista enään sitä. En muista myöskään sitä kun kaikki olikin hyvin.
Ainut minkä muistan on se kaikki mitä oon joutunut kokeen. Ei sitä voi kellekkään selittää eihän kukaan voi sitä edes uskoa.

Mun elämä on valunu mun käsistä pois. Oon nyt vain niihen muistojen johdalteltavana. Kuinka helppoo oliskaan antaa kaiken valua lopullisesti pois. Antaa ittensä mennä lopullisesti sinne pohjalle ja päästää irti.

Oon oppinu esittään onnellista, onnellisempaa kuin oikeesti oonkaan. Se on vaan niin helppoo esittää et kaikki on hyvin mutta silti sisimmässään on vaan murskautunut... Kuinka se oikeesti sattuu. Joka henkäsy sattuu aina vaan enemmän. Tuntuu siltä et murskaudun. Joku irrottaa musta palasia pikku hiljaa. Joku aiheuttaa mulle tän. En osaa edes selittää miltä tää olo tuntuu. Joka päivä on vaan pahempi olla. Ja joskus vielä se loppuu.. Tiedän sen... Mutta ei vielä. Joku koettelee mua, joku testaa kestänkö tän kaiken vai en. Oon päättäny et mä kestän. Päästän kaiken pikku hiljaa ulos. Jotenkin mun on pakko onnistua. Vaikka sit tällä tavalla tai jollain.

Kukaan ei koskaan voi tietää kaikkee eikä kenenkään tarvii tietää kaikkee. Osa on pakko pitää salassa. Osa on vaan pakko säilyttää omana. Se suojelee mua muilta.

Mut eikö se niin mee et se mikä ei tapa vahvistaa. Mä oon tarpeeks vahva et kestän. Mutta kuitenkin tuntuu siltä etten oiskaan tarpeeks vahva. Pelkään turvautua johonkin. Kukaan ei voi jaksaa kantaa tätä. Ei kukaan. Miks sit antaisin auttaa. Miksen kokeilis ite ensin. Ja pikku hiljaa johonkin turvautuisin.


Kuinka moni edes tietää sen tunteen kun menettää kaiken. Kaikki vaan liusuu käsistä ja lopulta on taas yksin. Yksin kaikkinee tuskineen. Yksin siellä alhaalla.


7.5.2012 
" Tämä loppuu tähän, kuinka edes yrittäisin enempää. Yritin taas viiltää syvemmälle. Mutta en onnistunut tarpeeksi syvälle. Olenhan paska ihminen joka ei onnistu tappamaan itseään. Se tuska helpottaa viiltämällä uudestaan ja uudestaa. Istun yksin huoneessani ja toivon ettei kukaan tule. Mutta miksi joku tulisi kun eihän kukaan kaipaa mua. Miks edes oon täällä. Pitäis valmistautua kouluun mutta enhän mä jaksa. Pakko se silti on vaan mennä. Ensin viellä viillän kerran ja ehkä toisenkin kerran."

"Koulussa. Kukaan ei voi huomata mun huonoo oloo. Ei vaan voi. Miks edes ketään kiinnostain mun huono olo? Eihän kukaan sitä voi edes kuvitella et mulla ei oo kaikki hyvin. Kukaan ei koskaan saa tietää mitä viikonloppuna tapahtu. Ei kenekään  tarvii tietää siittä. Hymyilen vaan ja esitän onnellista koska oonhan mää onnellinen. Vai oonko? esitänkö vaan onnellista ettei kukaan huomais tätä."

"Pimeessä huoneessa on hyvä olla vaan yksin. Tai onhan mulla terävä puukko. Kukaan ei saa löytää sitä. Ei kukaan. En koskaan tuu kertoon mitä kävi viikonloppuna. Viillään vaan siittä muiston."


Kuinka helppoo ois unohtaa tuo viikonloppu... kuinka helppo olisi puhua siittä muille. Mutta ei esitän muille etten muistais jos joku kysyis. Enhän mä voi muistaa.. Mutta silti muistan kaiken. Minuutilleen sekunnilleen. Kaikki ne ajatukset...