Mutta kuinka vaikeeta tää on nyt? Vaikeempaa kuin koskaan. Mulla on kaks hevosta hoidettevana koulu paikka ja kihlattu. Luulis et kaikki ois täydellisesti. Mutta kun ei se oo niin helppoo. Vaikka moni niin kuvitteleekin että elämä ois helppoo kun kaikki ois hyvin. Ei ei se oo ei ainakaan jos ois mun tilanteessa.
En edes tiedä mikä tekee tästä näin vaikeeta. Mikä tekee niin vaikeeta kertoo etten enään jaksais. Kohta jo 5 vuotta piilottanut tän kaiken. Kerran jäin kaikesta tästä kiinni muille.. Sain apua mutta en ottanu sitä vastaa. "Pakko pärjätä yksin"... Kaikki sanoo että kaikki on hyvin...
Mutta mikään ei oo hyvin..tai siis on niin mä sanon. Kyllä sen sokeekin huomaa ettei oo. Mulla ei oo kaikki hyvin mutta en tiedä mikä mun on. Mulla on kaikki niin hyvin kun voi mutta silti voisin vaan lähtee. En jaksa yrittää en jaksa tätä enempää. Haluan pois. Halua olla elänyt jo kaiken tän.
"Kuinka vaikee voi olla unohtaa,
se kaikki kärsimys...
Se kaikki tuska mikä mun päälle on kaadettu,
Se kaikki mitä oon joutunut kantaan...
Mä en jaksa enempää,
mut pakko vaan yrittää...
Mun on pakko yrittää,
vaan muiden takia... "
Elämä ei oo niin helppoo kun muilla. Elää tätä elämää joka kaataa kaiken mun päälle. Yritän karata tästä tilanteesta kaikella mahdollisella tavalla. Vaikka sitten sillä viimisellä tavalla. En ymmärrä edes miks edes haluaisin tätä elämää.
Rakastan elämääni tällä hetkellä mutta silti voisin jollekkin muulle antaa mahdollisuuden tähän kaikkeen paskaan... Mua vaan ahistaa koko ajan. Puran kaiken paskan itteeni. En halua kellekkään muulle purkaa tätä kaikkee.. Vaikka moni kysyykin et onko kaikki hyvin mä itken ja hymyilen ja vastaan että on ja tiedän että kukaan ei usko...
Nyt kerron tän kaiken mutta kukaan ei ymmärrä kun en voi enempää kertoo. Kerron vaan pintapuolisesti...
Mua ei voi parantaa, oon tässä tälläsenä. Mua ei kukaan pysty muuttaan ei kukaan. Oon tää joka ei pysty elään onnellisena. Moni yrittäny auttaa. Tien mikä auttais mutta en voi tehdä sitä muille. En pysty tekeen sitä nyt. Ehkä sitten joskus kun tulee hyvä tilaisuus. Mitä nopeempaa sen parempi.
En pysty kokoon ajatuksiani et pystyisin kirjottaa mitenkään järkevästi...
Muhun sattuu. Muhun sattuu kaikkialle. Tää ei lopu ikinä ei vaan lopu... Mun elämä ei voi olla tällästä. Ei se vaan voi olla tätä koko loppu elämää. Kukaan ei pysty auttaan. Jokanen askel sattuu pieni liikekkin sattuu...
Muhun sattuu liikaa. On sattunu jo liian kauan. Mä en tie enää miten jaksan tätä. Hymyilen vaikka voisin vaan romahtaa maahan ja itkee. Mä en jaksa enään esittää ilosta mä en jaksa. Mut kelle voisin kertoo että mä en jaksa. Mut taas laitetaan puhuun. Mä en halua puhua. Haluan vaan nukkua. Haluan vaan olla. Mä en halua enään tehdä mitään. En muiden takia. Mutta silti teen. Teen vaan mitä muut vaatii.
Haluaisin vaan lähtee kauas, sinne missä muhun ei sattuis enään....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti